Olen nyt saanut noin 80% aiotusta tavaramäärästä järjestykseen. Seuraavaksi on edessä viikonloppu miehen kotona, joten tähän se taitaa jäädäkin. Suhteellisen tyytyväinen olen, olen saanut suurimman osan materiaaleista ja valmiista esineistä jotakuinkin järkeviin paikkoihin, ja nyt tiedän mistä mitäkin löytyy. Se on paljon se.

Löysin tuossa siivoillessa myös kadoksissa olleen virkkuukoukkuni, sen jolla virkkaan ompelulankaliinoja nukkekotiin. Ehtikin se olla kadoksissa jo hetken aikaa, kesällä sen viimeksi näin ja sitten ei mitään tietoa. Pelkäsin hukanneeni sen, se on perintökoukku enkä ole niin pientä kaupassa vielä nähnyt. Onneksi se kuitenkin löytyi: keittiön hedelmäkulhosta joka toimittaa romukulhon virkaa. Minen käsitä milloin se sinne on päätynyt, jollei sitten kesällä sukulaishässäkässä kun piti äkkiä tyhjentää pöytää kahvitusta varten. Sellaisissa tilanteissa tulee tungettua tavaroita "äkkiäpoissilmistäpiiloon" eikä jälkikäteen ole mitään muistikuvaa siitä, mitä laittoi ja minne - saati että muistaisi edes laittaneensa jotain jonnekin. Todettakoon siis että loppu hyvin. Pääsin eilen illalla kokeilemaan minivirkkausta, ja jälki oli kyllä sen näköistäkin ettei ole hetkeen miniä tehnyt. Eiköhän se siitä kuitenkin tiivisty ja parane jahka enemmän ehtii virkata.

Viikonloppuna ei kuitenkaan taida ehtiä. Mies sai mahdollisuuden päästä ajamaan kaverinsa "ralliladalla" kilpaa, ajavat kisoissa samalla autolla vuorotellen, joten lauantaipäivän saan palella varikolla. Sääennustaja lupaili nollakeliä ja räntäsadetta, perusmallin kisakeli siis. Onneksi on toppatakki ja villamyssy olemassa. Pynttään itseni kuin turjan lappalainen, ja sitten katselen kauhuissani miten teinit värjöttelevät katsomossa niin, että takin ja housujen välistä pilkottaa kaistale paljasta ihoa. Ja pipoa ja tumppuja ei tietenkään ole. Miten ne voivat tarjeta?